sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Loppuviikon kuntoilut

Torstai meni huiliessa pienen metsälenkin kanssa. Perjantaina oli viikon pitkän lenkin vuoro, ja kun tavoite oli 95min niin teille jopa hieman pitemmän. Hienosti koirat jaksoivat, vaikka oli vielä lämpimämpi ilmakin.
Lauantaina lenkkeiltiin metsässä vajaa tunnin verran ja sunnuntaina taas huilailtiin.

Ensi viikko onkin sitten kevyt viikko, tehot vedetään puoleen ja sitten taas nostetaan.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Alkuviikon pyrähdykset

Kovin lämpimistä ilmoista johtuen, ei maanantain ja tiistain lenkit olleet mitään juoksulenkkejä. Maanantaina omalle lenkilleen pääsi Helmi, reilu tunti tuli lenkille aikaa, josta loppuvaiheessa haettiin Tahvokin mukaan pikkulenkille.
Tiistaina toisin päin.
Keskiviikkona oli huilipäivä, silloin vapaa metsälenkki reilu puoltuntia.

Tässä kohtaa sen verran huomaa koirista, että kunnot on noussu. Helmikin jaksaa touhuta paljon pitempään, mutta selkien pyörimisissä en eroa ole huomannut.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Loppuviikko yhdessä nipussa

Keskiviikkona oli Helmin oman lenkin vuoro. 50min mentiin reippaasti kävellen/hölkäten.

Torstaina Tahvo lenkkeili yksin tuon 50min.

Perjantaina oli vapaapäivä, eli kevyt metsälenkki omaan tahtiin.

Lauantaina oli 50min yhteislenkki lämpimässä säässä ja sunnuntaina vapaata lenkkeilyä.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Vapaata menoa

Tämän päivän ohjelmaan sisältyi rento metsälenkki, johon meni vajaa tunti. Ihan kivasti molemmat spurttailivat, Helmi ehkä enemmän kuin Tahvo mutta pääasia että liikkuivat.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Uusi viikko käynnistyi jälleen

Viikonlopun kuntoilut eivät sitten ihan suunnitelmien mukaan sujuneet, kun lauantain pitkälenkki jäi väliin isännän työkiireiden ja vappuaaton takia. Kävimme kyllä lasten kanssa heidän tahtiin pitkällä lenkillä, jolloin koirat saivat juosta vapaana. Venla varsinkin seikkaili polkujen ulkopuolella ja näin ollen koiratkin tekivät muutakin kuin polulla sipsutusta ;)
Sunnuntai menikin Tahvon kanssa Lahdessa näyttelyssä. Liikkumista ei juuri tullut, Helmi oli kotona sitten muun perheen kanssa liikkunut omaehtoisesti.

Tänään sitten lähdimme heti aamutuimaan tekemään viikon pitkää lenkkiä. Lähdimme tästä kotoolta ensin tietäpitkin remmissä, jonka jälkeen reippaasti vapaana juosten peltoja ja metsiä pitkin. Sitten jälleen hetki tietä pitkin ja loppuun vielä metsäpolkuja. 90min meni reissussa kaikkinensa ja hyvin väsyneitä koiria sen jälkeen.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Harjoitusradan kyhäämistä ;)

Tänään oli taas vaihteeksi vapaapäivä ravilenkistä, mutta reippailimme heti aamusta vajaa tunnin metsälenkin. Välillä vauhti äityi vallankin kovaksi, kun hurjat intoutuivat leikkimään vähän enemmän ;) Sehän on vaan hyvä merkki ja ihan parasta kuntoilua :)

Illalla olimme koko perheen voimin ulkoilemassa takapihan pellolla, lapset saivat siellä rauhassa talutella koiria kun ei häiriötekijöitä ole lähellä. Sain rakennettua myös puupölkyistä pienen hyppyradan ja vanhan telttakatoksen kepeistä pujotteluradan. Innokkaasti molemmat sitä namin avulla harjoittelivat ja eiköhän me taas huomenna mennä sinne taas hyppimään ja pujottelemaan.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Ravilenkkeilyä ja lihashuoltoa

Aamulla kävimme reippaalla 45min kävelylenkillä, josta osa mentiin jo juosten. Tahvo jaksaa selkeesti paremmin ravata pidempää aikaa kuin Helmi, mutta se nyt oli ihan odotettavissa.

Iltapäivällä kävin Helmin läpi hieroen. Tasapainoharjoitteessa löytyi toiselta puolelta hieman häiriötä mutta muuten oli hyvässä kunnossa. Loppupäivän saivatkin juosta tarhassa mielensä mukaan.